Kokemäen Vuolteen kuuluisa Käräjämäki on, paitsi nimensä mukainen rautakautinen käräjäpaikka, myös kalmisto, kuten sieltä 1880-luvulla talteen saadut sekä 1901 kaivauksissa löydetyt kansainvaellusaikaiset miekka ja kolme keihäänkärkeä osoittavat. Paikalla näyttää olleen kivikehän ympäröimä hautaraunio tai kumpu. Vuoden 2001 kaivauksissa, johtajana FM Jouni Taivainen, löydöt rikastuivat mm. yhdellä soljella, keihäänkärjellä ja lintuneulalla. Löydöistä päätellen Käräjämäen liepeillä on ollut talo 400- ja 500-luvulla, kenties vielä seuraavankin vuosisadan puolella. Tähänastisista löydöistä merkittävin on pronssinen lintuneula (n. 500 - 550 /600).

Eurooppa eli vuoden 500 tienoilla myrskyistä aikaa. Länsi-Rooman valtakunta oli pirstoutunut germaanien jaloissa moneksi lyhytaikaiseksi valtioksi, joista frankkilaisvaltakunta alkoi kohota Länsi-Euroopan johtoon. Itä-Rooma eli Bysantti, pääkaupunkinaan loistelias Konstantinopoli, onnistui säilyttämään eheytensä ja vaali myös antiikin kreikankielistä kulttuuriperintöä. Rooma oli kaupunkina rappeutumassa, mutta siellä sijaitsi apostoli Pietarin hauta, ja Pietarin perillisinä Rooman paavit alkoivat vähitellen kehittää Roomaa hengelliseksi metropoliksi. Kristinusko oli jo 380 julistettu Rooman valtionuskonnoksi, joten kristillinen alue ulottui Reinille ja Tonavalle, ja kristinuskon omaksuivat sittemmin myös Rooman alueelle asettuneet germaanit. Siten antiikista pohjoiseen suuntautuneet kulttuurivaikutukset olivat samalla myös kristillisiä.

Suomea eivät kansainvaellusaikaiset poliittiset mullistukset koskeneet suoranaisesti, mutta kyllä välillisesti. Satakunnan rannikon asutus alkoi 300-luvulla siirtyä sisämaahan, Kokemäenjoen ja sen vesien varteen, ehkä välttääkseen valtioksi vähitellen kehittyvän Ruotsin uhkaa ja hankkiakseen turkiksia sisämaan saamelaisilta sekä kaupatakseen niitä Porvoonjoen sataman kautta Mustanmeren suuntaan vietäviksi. Tulokkaiden mukana saamelainen sisämaa alkoi suomalaistua ja sinne levisi rannikolta uusi yhteiskuntaelementti, sukukohtaiseen maanomistukseen perustuva talonpoikaistalo. Tällaisesta talosta todistaa myös Käräjämäen kalmisto. Sen aseet osoittavat, että talolla oli yhteyksiä Ruotsiin, ilmeisesti Euran - Laitilan - Kalannin kautta. Entä lintuneula?

Lintuneuloiksi nimitetään pronssineuloja, joiden yläpää on plastillinen ja linnunhahmoinen. Neuloja otaksutaan naisten käyttämiksi, sillä Baltian maissakin, joista ei tosin tunneta lintuneuloja, vastaavat koristeelliset pronssineulat ovat naisenhautojen esineitä. Varmoja tietoja lintuneulojen käyttötavasta meillä ei kuitenkaan ole, mutta se tiedetään, että miehet käyttivät joka tapauksessa rautaneuloja, paimensauvaneuloja, joiden pää muodosti pyöreähkön lenkin.

Lintuneuloissa voidaan erottaa ainakin kolme tyyppiä: lintu voi olla lyhyt- ja pystypyrstöinen ja sellaisena vesilintua muistuttava, tai suorapyrstöinen ja siinä suhteessa kyyhkysen kaltainen, tai leveäpyrstöinen, ilmeisesti riikinkukko, jonka pyrstö oli käännetty ikään kuin sivulta nähdyksi. Pyrstön lisäksi huomio kiintyy kaulaan, joka on usein muodostettu makaavan S-kirjaimen muotoiseksi kuten Käräjämäen neulassa. Se tuo mieleen kyhmyjoutsenen. Mitä lintuneulat, niiden erilaiset hahmot merkitsevät? Ennen kuin vastaan kysymykseen, pohdin lyhyesti neulojen alkuperää. Lintuneuloilla on täällä pohjoisessa erikoinen levintä. Niitä tunnetaan runsaasti Norjasta ja Suomesta, ja viime vuosikymmeninä niitä on löydetty runsaasti Ruotsistakin, mutta Baltian maista ja Keski-Euroopasta niitä ei näytä tunnettavan, ja Tanskastakin vain muutama. Miten tällainen levintä on selitettävissä?

Kun lintuneuloja tunnettiin 1900-luvun alkupuolella pääasiassa Norjasta ja Suomesta, norjalaiset tutkijat arvelivat, että suorapyrstöiset yksinkertaiset muodot olivat levinneet Suomeen Norjasta; ajatus oli tietysti mahdollinen, mutta sikäli kyseenalainen, ettei Norjasta näytä tuolloin tuodun Suomeen muita esineitä, joten lintuneulat olivat jokseenkin ainoa esineryhmä, joka saattoi todistaa Norjan ja Suomen välisistä yhteyksistä. Mutta kun leveäpyrstöisiä muotoja esiintyi vain Suomen löydöissä, näytti siltä, että ainakin niitä oli syytä pitää kotimaisina tuotteita. Sitä seikkaa, ettei neuloille ollut täällä mitään esiasteita ja että neulat edellyttivät parempaa valantatekniikkaa kuin esimerkiksi suomalaiset soljet, ei pohdittu. Annetut selitykset eivät siis olleet kovin hyvin perusteltuja.

Nykyisin tutkimustilanne onkin toisenlainen: lintuneuloja on löydetty Ruotsistakin, vieläpä osaksi samoja muotoja kuin Suomesta. Lisäksi tiedetään, että Ruotsissa tuotettiin monenlaisia pronssikoruja. Ruotsalaisia profiloituja pronssineuloja myytiin Pohjanmaalle - vaihdettiin kai turkiksiin - hyvin runsaasti, niin runsaasti, että niitä tunnettiin takavuosina Pohjanmaalta enemmän kuin konsanaan Ruotsista. Tällaista taustaa vastaan on ilmeistä, että Suomen lintuneulat ovat kokonaan tai ainakin pääasiassa Ruotsista tuotuja. Siellä oli kehittyneitä pronssinvalantakeskuksia, mm. Mälarin Helgö.

Mutta muotoina neulat ovat Ruotsissakin vieraita. Niille ei ole siellä mitään esiasteita, vaan ne ilmaantuvat ikään kuin varoituksetta. Ne ovatkin lainaa Välimereltä, antiikin kulttuuripiiristä, josta niitä tunnetaan eri puolilta, mm. Itä-Rooman alueilta; Egyptissä niitä valmistettiin luusta ja pronssista. Itäisellä Välimerellä niiden historia ulottuu hyvin varhaiseen aikaan, jopa Kreetan pronssikulttuuriin asti. Me ihmiset olemme aina elollistaneet elotonta luontoa ja varustaneet kuvitteluissamme eläimiä ja kasveja inhimillisillä merkityksillä. Tällaisia merkityksiä annettiin antiikissa linnuillekin, ja niitä antoivat linnuille kristitytkin, tosin antiikin pakanallisista käsityksistä poikkeavia. Niinpä kyyhkyset olivat jo antiikin Kreikassa rakkaudenjumalatar Afroditen lintuja, mutta kristityille kyyhkynen oli lintu, jolla oli eri yhteyksissä eri merkityksiä: se saattoi kuvata taivaasta laskeutuvaa Pyhää henkeä, se saattoi olla kristityn sielun symboli - käsitys sielusta linnunhahmoisena tunnetaan Suomestakin - ja Aleksandriassa 200-luvulla laaditun kristillisen käsikirjoituksen mukaan kyyhkynen, nimenomaan turturikyyhkynen oli uskollisen aviorakkauden vertauskuva. Vesilintu, sorsa, kuvattiin puolestaan Paratiisin virtojen uijana. Riikinkukko tuli Välimerellä tunnetuksi ja suosituksi Aleksanteri Suuren Intian-sotaretken jälkeen 4. esikristillisen vuosisadan lopulla ja sai oman symbolimerkityksensä. Sen kaarenmuotoisessa loisteliaassa pyrstössä nähtiin taivaankannen vertauskuva, minkä vuoksi riikinkukosta tuli ensin Heran/Junon lintu, ja sittemmin kristityssä kuvakielessä taivaallisen paratiisin, sen ihanuuden ja ikuisuuden symboli.

Tällaisia merkityksiä neulojen linnunhahmoilla oli myöhäisantiikin piirissä, josta lintuneulat omaksuttiin Skandinaviaan ja Suomeen. Niiden antiikkista lähtökohtaa ei ole syytä epäillä: niiden plastiset linnunhahmot ovat vieraita skandinaaviselle koristetaiteelle; niille ei ollut mitään edeltäjiä vielä nuoremmalla roomalaisajalla (200-400), eipä vielä 400-luvullakaan. Ne ovat vuoden 500 tienoilla ilmaantunut uutuus, lähtökohtana ilmeisesti Itä-Rooman lintuneulat. Skandinaaviset neulat eivät kuitenkaan olleet antiikin neulojen suoranaisia kopioita, vaan niiden yksinkertaistumia ja kehitelmiä; ne työstettiin skandinaaviseen vaateparteen sopiviksi. Jotta ne olisivat kiinnittäneet vaatteen, ehkä hartiavaipan, niihin oli sidottava jonkinlainen nyöri, jonka muodostaman lenkin varassa vaate estyi luistamasta neulasta irti. Lenkin kiinnittämisen ongelma ratkaistiin valamalla lintu puhkonaiseksi, S-kaulaiseksi; lenkki voitiin siis sitoa kaulan reikään. Tällaisesta kaulasta tuli samalla sekä esteettinen elementti että pohjoisten linnunhahmojen erityispiirre, joutsenhahmo; toteamme sen Käräjämäenkin neulassa. Tämän toinen erityispiirre, pyrstöä vartalosta erottava paksunnos palautunee sen sijaan antiikin esikuviin, joissa pyrstön ja vartalon välissä on usein poikkiviivakuvio, kyyhkyskuvissakin, tässä siis paksunnokseksi kehitettynä.

Bysantin alueen lintuneulat olivat vuoden 500 tienoilla epäilemättä kristillisiä symboleja, mistä syntyy kysymys: ymmärrettiinkö niiden kristillinen sanoma myös kaukana Pohjolassa? Tämä tuntuu epätodennäköiseltä: linnut eivät olleet kristinuskon kannalta mitenkään keskeisiä symboleja, vaan pikemmin antiikin symboliikasta lainattuja sivuversoja. Niihin ei siis liene täällä liittynyt kristillisiä uskomuksia, vaan ne näyttää omaksutun esteettisistä syistä, uusina muodikkaina koruina. Mutta sellaisinakin ne osoittavat, että Suomen asutus oli 500-luvulla antiikin kulttuurin välillisessä vaikutuspiirissä. Sitä se oli ollut jo aikaisemminkin ja siihen se kuului paljon myöhemminkin, itse asiassa koko rautakauden ja rautakauden jälkeisenkin ajan. Käräjämäen neula on Kokemäen, Satakunnan ja Suomen rautakautista kulttuurihistoriaa.

Lähde: professori Unto Salo

Käräjämäen lintuneulan ns. virallisen kopion voi hankkia itselleen Kokemäen kultasepänliikkeestä (Passin Kello ja Kulta Oy, Tulkkilantie 24) ja Satakunnan Museosta.