kulttuurihistoriallinen aikamatka Kokemäen kaupungin sydämessä Satakunnan valtavirran äärellä

Reitin löydät kaupungin keskustan katuverkostosta ja voit tutustua siihen kaikessa rauhassa. Reitin tunnistat infotauluista. Reittiesitteen voit noutaa kaupunginvirastosta, Tulkkilantie 2, tai matkailun infopisteestä, Kilkunkatu 7 (Teboil-huoltoasema).

1 Emil Nestor Setälän muistomerkki

Emil Nestor Setälän elämäntyötä on vaikeaa kiteyttää muutamaan lauseeseen. Hän oli kielen- ja kansanrunoudentutkija, Helsingin yliopiston suomen kielen ja kirjallisuuden professori, Turun yliopiston kansleri, perustamansa "Suomen suku" -tutkimuslaitoksen johtaja, poliitikko, diplomaatti ja valtioneuvos. Hänen käsialaansa oli myös Suomen itsenäisyydenjulistus joulukuussa 1917. Syntymäseudulleen, Kokemäelle, Emil Nestor Setälä pysyi uskollisena. Kokemäellä paljastettiin kesällä 1998 Setälälle omistettu muistomerkki, jonka aiheena on - kuinkas muuten - kirja. Sen on suunnitellut kuvanveistäjä Lauri Astala. Emil kirjoitti ensimmäisen Suomen kielen lauseopin koulupoikana kesälomallaan Kauvatsan pappilassa. Hän luki omaa oppikirjaansa lukioaikanaan Hämeenlinnassa. Abiturienttikesänään Emil teki stipendin turvin kielitieteellisiä tutkimus- ja keruumatkoja Satakunnan kyliin.

2 Vuolteensilta

Tältä sillalta avautuu näköala historiaan, katsoipa sitten yläjuoksun tai alajuoksun suuntaan. Yläjuoksun puolella, joen pohjoisrannalla, on Kokemäen kuulu Käräjämäki, ja hiukan kauempana Pyhän Marian kirkon kivisakasti ja ikivanha hautausmaa. Kun katsot myötävirran suuntaan, edessäsi aukeaa laaja Pyhänkorvan lahti. Sen taustalla on Kokemäenkartano, jonka piirissä on aikanaan kohonnut myös vartiolinna. Jokivarressa on myös monta muuta suurtilaa, joiden juuret peittyvät historian hämärään.

Kokemäenjoen linnat
Joella sijainneista linnoista vanhin oli Harolan rautakautinen muinaislinna kauempana joen yläjuoksulla. Poikkeuksena monista muinaisista pakolinnoista se ei sijainnut helposti puolustettavalla kalliolla, vaan linnaluodolla vuolaiden koskien suojassa. Kokemäenlinna ja siihen liittyvä karjakartano rakennettiin Birger Jaarlin Hämeeseen vuonna 1249 tekemän retken jälkeen. Linnasta voitiin valvoa jokijuopien liikennettä ja turvata Ruotsin valta ja verotus Satakunnassa. Linna purettiin rahvaan pyynnöstä Albrekt Mecklenburgilaisen tultua kuninkaaksi v.1327, mutta siitä säilyi tornimainen osa. Se seisoi paikallaan kauan vankityrmänä, josta kansa sai aiheen kutsua sitä nimellä "Kistu".

Kokemäenkartano
Kokemäenkartanon historia hakee vertaistaan maassamme. Sitä ovat hallinneet piispat, kuninkaat, kruunu, aatelisto ja talonpojat. Se on ollut 1400-luvulta lähtien keskeinen hallintopaikka, josta käsin hoidettiin Kokemäenkartanon läänin asioita ja kannettiin veroja. Kustaa Vaasan ajoilta saakka on säilynyt tietoja mm.linnan palveluskunnan oloista ja palkkauksesta. Kartanoon on liittynyt myös monia kiinnostavia naiskohtaloita. Juhana-herttuan vihkimätön vaimo Kaarina Hannuntytär naitettiin myöhemmin kokemäkeläiseen Hordeel (Horelli) -sukuun. Kaarinan jälkeläiset, de la Gardie -suku, säilyi kauan Satakunnan kuninkaankartaoiden omistajaluettelossa. von Knorring -suku oli kartanon pitkäaikainen haltija. Nykyisin kartano on yksityisomistuksessa oleva erikoisviljelytila.

Historiallisesti merkittäviä maatiloja
Joen alajuoksun suunnalla on Kokemäenkartanon lisäksi useita merkittäviä maatiloja. Vastapäätä Kokemäenkartanoa, joen pohjoisrannalla, on vanha Forsby. Sen alueella sijaitsee toinen Kokemäen muinaiskalmistoista, ilmeisesti 300-luvulla perustettu. Forsby on kuulunut Suomen piispoille, ja Vaasojen aikana sen saivat Kaarina Hannuntytär ja hänen kokemäkeläinen miehensä Lars Hordeel. Myöhemmistä omistajista useat kuuluivat sotilassäätyyn. Pyhänkorvenlahden rannalla sijaitsee ikivanha Pyhänkorvan tila. Sen ovat omistaneet mm.Flemingit sekä Anolan Kurki-suku. Myöhemmin tila kuului Kokemäenkartanon omistajille aina 1990-luvulle saakka. Läntisen sillan kupeessa on Vuolteen kaunis rakennusryhmä. Tila mainitaan ensimmäisen kerran 1400-luvulla. Sen omistajina ovat olleet Turun linnan vouti, Viipurin linnanpäällikkö, Käkisalmen linnanpäällikkö ja Pähkinälinnan päällikkö. Se on kuulunut korkea-arvoisille kirkonmiehille ja usealle aatelissuvulle. Vuoltee on yksityisomistuksessa. Sen alueella sijaitsee merovinkiajan kalmisto.

3 Käräjämäki

Kokemäen varhaisin asutus
Satakunnan rannikon vanhaa, kivikaudelta juontuvaa kantasuomalaista väestöä siirtyi 300-luvulla sisämaahan Kokemäenjoen vesistön varsille. Rannikkokulttuuri näyttää ulottuneen Kokemäelle jo pronssikauden jälkipuolella (1000 - 500 eKr). Satakunnan monet saamelaisperäiset nimet viittaavat siihen, että nykyinen väestö ja vanhempi saamelaisasutus ovat eläneet jokilaakson varsilla rinnakkain.  Talonpoikaistalo on nykyisen yhteiskuntamme vanhin elemantti ja perustuu sukukohtaiseen maanomistamiseen. Kyläinstituutio on säilynyt jo kivikauden pyyntikulttuurin ajalta. Rautakaudella kylät liittyivät yhteen pitäjiksi. Kokemäki oli yksi kahdeksasta Satakunnan muinaispitäjästä. Pitäjät pitivät käräjiä, pitoja ja Satakunnassa usein myös muinaislinnaa (Kokemäen Harola). Kokemäki-nimi on vanhemmassa muodossaan Kokema. Se johtunee kirkonpaikasta, kirkkohan rakennettiin saareen, jonka nimi viittaa kalastukseen. Ruotsinkielinen Kumo säilyttänee pitäjän alkuperäisnimeä. Se on säilynyt Kokemäenkartanon ruotsinkielisessä nimessä Kumogård. Kumo lienee veneiden säilytyspaikan, venekumon, nimi. Keskiajan alussa (1100-1200/1250) Satakunnan asutus moninkertaistui. Kokemäen alajuoksu eli Harjavalta ja Nakkila, osin myös Ulvila, sai vanhimman asutuksensa Kokemäen suunnalta. Rannikolle ja joen varteen levisi ruotsinkielistä väestöä viimeistään 1200-luvulla. Sydän-ja myöhäiskeskiajan vilkas kaupankäynti houkuteli jokivarteen myös saksalaista asutusta. Perintönä tältä ajalta ovat monet ruotsalais-ja saksalaisperäiset talojen ja sukujen nimet. Myöhäiskeskiajan (1250/1300-1550) asutus Satakunnassa keskittyi jokilaaksojen ja järvien rantamille. Varsinkin Kokemäen tienoot asutettiin jo silloin tiheästi.

Satakunta mainitaan historian asiakirjoissa ensimmäisen kerran 1331. Maakunta oli jo silloin laaja ja hyvin järjestäytynyt. Olennainen osana Satakuntaa oli erämaalaitos. Taloilla oli oikeus vallata itsellen eräomistuksia hyvinkin kaukaa. Kokemäkeläisten merikalastus ja hylkeenpyynti tapahtui Kokemäenjoen suulla, nykyisen Porin tienoilla. Turkispyynti tapahtui erämaa-alueilla, joita satakuntalaisilla oli aina vesistön latvoilla saakka, nykyisen Ähtärin tienoilla. Satakuntalaiset liikkuivat varsin laajoilla alueilla. Satakunnan maakunnan ikää ei tunneta. Keskiajalla Satakunta oli ns.sinettimaakunta, eli sillä oli oma maakuntasinettinsä, joka painettiin maakuntakouksissa laadittuihin asiakirjoihin. Satakunnan sinetissä oli Pyhän Olavin kuva, ei siis maakunnassa palvotun Pyhän Henrikin. Tämä viittaa siihen, että sinetti on otettu käyttöön jo 1200-luvun lopulla. Satakunnan keskuspaikkana oli Kokemäen Ylistaro, Kokemäen suurin kylä. Siellä säilytettiin maakuntasinettiä, siellä kokoontuin Satakunnan maakuntahallitus, communitas terre Satagunhae. Siellä sijaitsi myös Teljan kauppapaikka, joka lienee syntynyt 1000- tai 1100 luvulla. Oma tärkeä osuutensa Satakunnalla oli maamme kristillistymisen varhaisissa vaiheissa. Silloin, 1000-luvulla, Suomi ei ollut pakanoitten asuttama villi maa, joksi se vanhoissa oppikirjoissa kuvattiin. Varsinais-Suomi ja Satakunta olivat kiinteässä yhteydessä Ruotsiin, ja niiden yhteisöt elivät hyvin samanlaista elämää kuin Pohjanlahden toisella puolella. Kun piispa Henrik ns. ensimmäisellä ristiretkellä saapui Kokemäen Ylitaroon, oli kyse pikemminkin kristinuskon omaksuneen yhteisön järjestämisestä.
Satakunnalla ja Muinais-Kalannilla oli läheiset suhteet Mälarin Ruotsiin. Tähän viittaa sekä kirkollinen organisoinnin suunta - Henrik mainitaan Upsalan piispaksi - että maakuntanimi Satakunta, joka on käänöslaina ruotsin kielen hundare-sanasta.

Teljan uusi tuleminen -hankkeen yhteydessä vuonna 2001 suoritettiin Käräjämäellä Museoviraston arkeologian osaston toimesta koekaivaus. Ilmeni, että Käräjämäellä on ollut sekä rautakautinen kalmisto että kivikautinen asuinpaikka. Mäellä on siis ainakin kaksi eri aikaista esihistoriallista aikatasoa. Kivikautinen löytöaineisto osoitti, että asuinpaikka on kuulunut ns.Pyheensillan kulttuurin myöhäiskivikautiseen kulttuurivaiheeseen. Se ajoittuu siten noin 4000-4500 vuoden taakse. Tuolloin Käräjämäki oli pieni saari tai niemenkärki muinaisen Kokemäenjoen suulla aivan meren rannassa. Koekaivauksissa löydetty esineistö oli kvartsi- ja kivilaji-iskoksia sekä keramiikkaa. Rautakautinen aineisto ajoittuu kansainvaellusajalle vuosiin 400-550 jKr. Aiemmat löydöt huomioon ottaen vaikuttaa siltä, että tuolloin paikalla on tehty polttohautauksia. Rautakautisista esineistöistä löydettiin erilaisia rautaesineitä (taottuja nauloja, mahdollisesti veitsen katkelmia) sekä keramiikkaa ja kvartsi-iskoksia. Kaunismuotoinen pronssinen lintuneula edustaa Käräjämäen löydösten parhaimmistoa.

4 Kokemäenjoki

Koskenperkaajapatsas
Kokemäenjoki on nimikkovesistönsä laskujoki. Sen katsotaan saavan alkunsa Vammalan Liekovedestä,ja sen pituudeksi lasketaan 140 kilometriä. Ennen voimalaitosten rakentamista vanhan Kokemäen alueella kohisi parisenkymmentä koskea. Kokemäenjoen historia on tuhansien vuosien mittainen. Jääkauden päättyessä noin kymmenentuhatta vuotta sitten merenlahdet ylsivät ainakin Vanajaveteen saakka. Merenrannikko on vuosituhansien aikana siirtynyt hitaasti kohti länttä maankohoamisen takia. Nykyisen Kokemäen keskustan alue oli vv. 4000-3000 eKr merenrantaa kallioineen ja poukamineen, joilla kivikautinen pyyntikansa asusteli. Nykyisen Kokemäenkartanon tienoilla aukeni samanlainen monijuopainen suistomaa kuin nykyisin Porin länsipuolella. Liikkuminen koskisella Kokemäenjoella oli varsinkin vastavirtaan vaivalloista; silti joki oli tärkeä kulkureitti sisämaahankin päin.. Pitkin kankaita ja harjuja kiertelevät ratsupolut olivat kesäisin ahkerassa käytössä. Talvisin matkanteko oli helpompaa hankia ja järvenjäitä pitkin. Jokilaaksossa asui vauras kansa. Kokemäenjoen kalasaaliit olivat kuuluja. Lohta ja siikaa nostettiin joesta valtavia määriä, ja keskiajalla saaliinjaosta käytiin ankaria kiistoja kirkkoruhtinaitten ja rahvaan kesken. Joen rannoilla nähtiin kalatoe ja lohiporras toisensa jälkeen. Kalastusoikeus oli jaettu taloille tarkasti määritellyin päivin. Kirkko ja kruunu olivat verottamassa osuutensa päältä pois. Maanviljelys alkoi jokivarressa vaatimattomin pienin peltotilkuin. Vähitellen ne laajenivat avariksi vainioiksi. Suuren joen ja sen sivujokien putouksissa pyöri Kokemäen alueelle kuutisenkymmentä vesimyllyä jauhamassa viljaa. Myös tuulimyllyt pieksivät tuulta avarilla aukeilla. 1700-luvun loppupuolella talonpoika itsenäistyi kruunun holhouksesta tilojen perinnöksi lunastamisen ja isojaon kautta. Siitä alkoi kehittyä maahamme uusi keskiluokka ja maaseudun varallisuus.

Koskien raivausta ja kanava-unelmia
Samoihin aikoihin ryhdyttiin pohtimaan tuhoisien kevätulvien lannistamista koskien perkauksen avulla. Sanotaan, että jokainen joen koski on perattu ainakin kahteen kertaan.
Ruotsin vallan viimeisinä vuosina suunniteltiin myös joen oikaisua Huittisten tienoilta Kokemäelle. Kravi-kanavaa alettiinkin rakentaa suurena julkisena työnä. Kanava ei koskaan valmistunut, mutta sen jäännöksiä on vielä näkyvissä Ylistaron ja Raijalan kylien välillä. "Hyödyn aikakaudella" 1700-luvulla aloitetusta järvienlasku-ja koskenperkausajasta muistuttaa nykypolvia Tie-ja vesirakennushallituksen 175-vuotismuistomerkki sillan ja Käräjämäen välissä. Tämä Koskenraivaajapatsas pystytettiin joen partaalle v. 1974. Sen on muotoillut taiteilija Heikki Häiväoja. Patsas kunnostettiin 200-vuoden muistojuhlaan v.2000 .

Puuta ja energiaa
Kokemäenjoen sadealueen uinuvia metsärikkauksia alettiin hyödyntää 1800-luvun viimeisellä neljänneksellä, jolloin alkoivat jokavuotiset suuruitot. Niitä kesti noin sadan vuoden ajan. Joki valjastettiin energiantuotannolle viime sotien ajanjaksolla. Voimalaitosten myötä uitot vaikeutuivat ja ennen niin tuottoisa kalastus koki kuoliniskun. Harjavallan voimalaitoksen valmistuminen vuonna 1939 ja Kolsin voimalaitoksen nousu Kokemäelle vuonna 1946 muuttivat olennaisesti myös jokimaisemaa. Veden pinta nousi usealla metrillä, monet saaret ja luodot katosivat pinnan alle. Tulvat ja jäidenlähdöt olivat ennen aikaan repineet rantojen kasvullisuuden jättäen paikalle vain harmaan savikon. Nyt rannat ovat lehtevät ja reheväkasvuiset.

Tiet ja sillat
Vähäiset tiet kehittyivät joen molemmin puolin. Rautatie avattiin elokuussa 1895 Se toi Kokemäen tienoille useita asemia. Kapinan viimeisinä päivinä vuonna 1918 Satakunnasta kohti itää perääntyvät punaisten joukot polttivat niin Peipohjan, Kokemäen, Kyttälän kuin Kauvatsan asemat. Kokemäellä poltettiin sen lisäksi pappila ja puusilta. Kokemäen kohdalla joen ylitys oli hankalaa. Kirkonkoski ja Pyhänkorvan eli Vuolteen koski olivat vahvavirtaisia ja kivikkoisia. Hirsistä rakennettu lautta oli pitkään käytössä Kierikan (Penttilän)niemen ja Ylistaron välillä. Ns.kirkkoportaat rakennettiin vuosittain joen yli vuodesta 1858 lähtien. Niiden rakenne oli samanlainen kuin lohipadoilla ja kalatokeilla. Vuodesta 1860 lähtien kirkkoportaat rakennettiin niin leveiksi, että ne sallivat yksisuuntaisen hevosliikenteenkin. Ensimmäinen silta, puurakenteinen amerikkalaistyylinen ristikkosilta, saatiin valmiiksi syksyllä 1893. Se poltettiin 17.4.1918, jolloin jäljelle jäivät vain maatuet ja virtapilarit. Punavangit rakensivat seuraavana kesänä uuden sillan. Se valmistui 106 päivässä ja oli käyttökunnossa lokakuussa. Museosillaksi se julisettiin vuonna 1982. Vuolteen silta rakennettiin vv. 1959-60.

5 Pyhän Marian kirkon sakaristo

Kauniilla lehtevällä mäellä kohoaa pieni kivinen sakaristorakennus ympärillään vanha hautausmaa. Aikanaan mäki oli Kokemäenjoen saari, ja sillä sijainnut kirkko oli Kokemäen, maan ensimmäisiin kuuluneen kirkkopitäjän, sydän. Tärkeimmät kirkot omistettiin Neitsyt Marialle. Kokemäen Pyhän Marian kirkko on ollut "Karkun Vanhan Maijan" ohella Satakunnan keskuskirkko, ja sitä pidetään yhtenä Satakunnan vanhimmista. Se voi palautua jopa 1000-luvulle, mutta joka tapauksessa sen on täytynyt olla olemassa 1200-luvun puolivälissä. Kokemäen vanha mariankirkko oli salvettu hirsistä. Siitä on jäljellä enää sakaristo, joka on rakennettu harmaakivestä keskiaikaiseen tapaan. Sakariston viereltä paloi puukirkko vuonna 1640. Sen tilalle kohosi pian uusi. Sekin rappeutui ajan myötä ja kävi ahtaaksi. Uutta kirkkoa alettiin suunnitella, ja monen eripuran jälkeen se rakennettiin joen toiselle puolelle. Sakaristo on kestänyt ajan hampaan voiman, ja se kohoaa yksinäisenä ikivanhan, mutta edelleen käytössä olevan hautausmaan keskellä.

Pappila
Kirkkoherran pappila on sijainnut kirkon lähistöllä ilmeisesti liki yhtä kauan kuin kirkkokin, viimeistään 1200-luvulta saakka. Se on maan tavan mukaan ollut maatila, jonka seurakunta antoi kulloisenkin papin viljeltäväksi. Aikanaan Kokemäen kirkkoherran virka on ollut tavoiteltu, kuuluihan maatilaan laajat viljelykset ja laveat metsämaat sekä kalaisan joen rannat. Järjestelmä lakkasi vuonna 1944, jolloin pappilan pellot luovutettiin siirtolaisten ja rintamamiesten asutukseen. Jäljellä olevia maita, lähinnä 85 ha metsää, käytetään seurakunnan tarpeisiin. Kirkkoherran käytössä on pappilan tontti. Kokemäen pappila on edelleen asuttuna, siis perinteisessä käytössään, mikä alkaa olla jo harvinaista. Päärakennuksessa on kirkkoherran virka-asunto ja kirkkoherranvirasto. Piharakennuksen päätyyn entiseen maanvuokraajan asuntoon on remontoitu nuorisotilat ja seurakuntapastorin työhuone. Pappilan navetta ja tiilinen viljamakasiini Kakkulaistentien toisella puolella on muutettu yrityskäyttöön.

6 Kokemäen nykyisen keskustan vanhat kylät

Menneinä vuosisatoina joki halkaisi maiseman koskisena ja vaikeasti ylitettävänä. Sen eteläisillä partailla sijaitsi Tulkkilan kylä, ja hieman kauempana Krootila, jonka nimi tulee saksankielen Grothusenista, sekä Sonnila. Joen pohjoispuolella aukenivat Vuolteen ja Pappilan avarat viljelysmaisemat. Niiden nykyinen tiivis rakennuskanta on kohonnut vasta sotien jälkeen. Tulkkilan halkaiseva Tulkkilantie on vanha liikekatu, jonka varrella sijaitsevat pankit, vakuutusyhtiöt ja useat erikoisliikkeet. Toinen tärkeä kaupallinen keskittymä on Liikekeskus, joka tarjoaa monenlaisia palveluja elintarvikekauppojen rinnalla.

7 Kustaa III:n kirkko

Kokemäen komea suuri kivikirkko Tulkkilan mäellä on rakennettu 1700-luvun lopulla, ja sitä kutsutaan Kustaa III:n kirkoksi hallitsijan mukaan, joka määräsi kirkon paikan ja hyväksyi rakennussuunnitelman. Kirkko rakennettiin yli-intendentti, vapaaherra Carl Fredrik Adelcrantzin tekemän piirrustuksen mukaan. Rakennustyö sujui hitaasti, ja kirkko valmistui syksyllä 1786. Se on yksilaivainen pitkäkirkko. Länsipäässä kohoaa 51 metriä korkea torni. Sisätilojen alkuperäinen väritys oli kustavilaiselle ajalle tyyppillisesti valkoista, sinistä ja helmenharmaata. Kirkonkellot ovat edelleenkin samat kuin 1700-luvulla. Jouluaamuna 1882 kirkossa tapahtui "kirkkorymyliksi" kutsuttu pakokauhun aiheuttama onnettomuus. Kirkkoväki uskoi tulen päässeen irti ja tungeksi ulos sellaisella voimalla, että kolme ihmistä tallautui kuoliaaksi ja useita loukkaantui. Pian sen jälkeen kirkkoa laajennettiin. Myöhemmin, vuosina 1936 ja 1963, kirkkoa on peruskorjattu. Kustaa III kielsi rakennusluvan antaessaan lattian alle hautaamisen, ja hautausmaa on ympäröinytkin kirkkoa alusta saakka.

Maatalousmuseo
Kokemäen ensimmäinen maatalousmuseo perustettiin tyhjäksi jääneeseen sähkömyllyyn. Museo siirrettiin sittemmin vanhaan vankkaan kivirakenteiseen pitäjänmakasiiniin. Makasiinin rakentamisesta oli keskusteltu jokaisessa pitäjänkokouksessa 1700-luvulta lähtien, mutta se oli aina jäänyt toteutumatta, koska "jokivarressa olevaa seurakuntaa ei ollut kato ikimuistoisista ajoista kohdannut". Siemenvarasta annettiin kuitenkin keisarillinen asetus vuonna 1838, joten rakennustyöhön oli ryhdyttävä. Työ tehtiinkin sitten kunnolla. Makasiinin ovessa oli kolme esilukkoa, neljäs oli oven takalukko. Avaimet jaettiin neljälle isännälle, ja jos ovi mielittiin avata, oli kaikkien neljän oltava paikalla. Kokemäen Maatalousmuseon kokoelmat nauttivat arvostusta asiantuntijapiireissäkin. Kotiseututyö on Kokemäellä sekä vanhaa että asiantuntevaa, ja kaupungin arkistoissa on mittavat paikallishistorian kokoelmat.

8 Teljan muinaiskaupunki ja Pyhän Henrikin kappeli

Ylistaron Telja - ikimuistoinen kauppapaikka Kokemäenjoen äyräillä
Pyhän Henrikin kappelin tavoitettuasi näet ympärilläsi Kokemäenjoen vehreän rantamaiseman ja viljalysaukeat. Sinun on käytettävä mielikuvitustasi pystyäksesi hahmottamaan menneisyyttä. Juuri tällä paikalla orasti sekä maamme kirkollinen että kaupallinen kulttuuri. Tässä sijaitsi vajaa tuhat vuotta sitten Teljan muinaiskaupunki, ja juuri tässä Ylitaron kylässä joen tuntumassa on säilyneenä se vanha luhtiaitta, jossa sittemmin pyhimykseksi korotettu piispa Henrik saarnasi kansalle kuolemaansa edeltäneenä päivänä tammikuussa 1156. Seuraavana päivänä hän tapasi kohtalonsa talonpoikaisylimys Lallin kirveeniskun kautta Köyliön järven jäällä. Piispa Henrikin kuolinpäivää, talvihenrikkiä, ja kesäkuista kesähenrikkiä - jolloin piispan jäännökset kuljetettiin Nousiaisista Turun vastavalmistuneeseen tuomiokirkkoon vuonna 1300 - vietetään edelleenkin Satakunnassa, tosin hyvin vaatimattomasti menneisiin aikoihin verrattuna. Henrik kohotettiin Suomen kansallispyhimykseksi, ja hänelle omistettiin useita kirkkoja. Pyhän Henrikin saarnahuoneen kappeli on pystytetty suojaamaan vanhaa luhtiaittaa, maamme vanhinta säilynyttä puurakennusta. Kappeli vihittiin vuonna 1857 kristinuskon Suomeen tulon 700 -vuotisjuhlassa. Uusgoottilaistyylisen kappelin suunnitteli Turun kaupungin arkkitehti Per Johan Gylich.

Sana kaupunki on muinaisruotsia ja merkitsee kauppaketoa. Kyseessä ei siis ollut samanlainen kaupunki kuin meidän aikanamme. Ylitaron Telja oli kuitenkin tärkeä kohtaamispaikka monessakin merkityksessä. Ylistarossa säilytettiin Satakunnan maakuntasinettiä, ja lähistöllä oli myös käräjämäki, jossa markkinoiden aikaan neuvoteltiin ja päätettiin ajankohtaisista asioista. Siten maamme oikeudellisella käytännöllä on silläkin juuriaan Kokemäellä.
www.pori.fi/tapahtumakalenteri/kokemaki/tapahtuma.php?Tapahtuma=4571

9 Sähkömuseo Nuijan mäellä

Kokemäelle saatiin sähkö Rauman suunnalta vuonna 1912. Jo seuraavana vuonna Tulkkilassa pyöri sähkömylly, mutta esimerkiksi kirkkoon saatiin sähkö vasta vuonna 1926. Päämuuntamon komea korkea kivirakennus kohosi Nuijan mäelle vuonna 1922, ja seuraavana vuonna Kokemäki sai sähkönsä Äetsän voimalaitokselta. Kolsin voimalaitos valmistui sotien jälkeen. Päämuuntamon toiminta päättyi 1900-luvun loppupuolella, ja rakennus muutettiin yleisökäyttöön museoksi, luentotiloksi ja suosituksi kahvilaksi.

Seuratalo
Komea punahirsistä rakennettu Seuratalo valmistui syksyllä 1931. Sen edeltäjä paloi tammikuussa 1918. Siihen oli majoitettu venäläisiä sotilaita ensimmäisen maailmansodan aikana. Kun heitä moitittiin siivottomuudesta, he lupasivat hoitaa asian paikkakunnalta poistumisensa myötä. Niin kävikin - tosin liiankin perusteellisesti. Talo tuikattiin tuleen. Seuratalo on ollut vuosikymmentä myötä keskeinen tapahtumapaikka. Jo valmistumista seuraavana vuonna sen piirissä vietettiin Satakunnan laulujuhlat. Niin suojeluskuntalaiset kuin lotat kokoontuivat sinne 1930-luvulla, ja marsalkka Mannerheim vieraili Seuratalolla vuonna 1932.

Lähteet:
Kotiseutuneuvos Esko Pertolan arkistot
Professori Unto Salon teokset ja artikkelit
Käräjämäen kaivausselostus vuodelta 2001
Kirkkoherra Heikki Hämäläisen artikkelit